Kieli ja kirjallisuus kiehtovat

Kati Niinistö on äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Järvenpään Yhteiskoulussa, hän asuu Nurmijärvellä ja harrastaa lukemista.

Miten päädyit opettajan ammattiin?

- Lukion kolmannella luokalla rupesi tuntumaan, että tämä voisi olla hyvä ala. Tykkään kielestä ja kirjallisuudesta, se on aina ollut minulle helppoa ja hauskaa. Mitä muutakaan noilla taidoilla voisi tehdä opettajan ammatin lisäksi?

Onko opettaminen ja nuorten kanssa työskentely yläkoulussa aina kiinnostanut sinua vai teitkö jotakin muuta ennen tätä?

- En ole tehnyt mitään muuta vakituista työtä ennen tätä. Ja en voi kyllä kuvitella muuta työpaikkaa kuin yläkoulua. Nuorten kanssa työskentely on niin mukavaa.

Harrastatko kirjallisuutta myös työsi ulkopuolella? Mikä on paras lukemasi kirja?

- Harrastan kyllä, luen paljon. Paras kirja... vaikea sanoa. Oikeastaan se kirja mitä kulloinkin lukee, on paras. Luku-urakan aikana on kirjan maailmassa. Tällä hetkellä luen Daniel Kehlmanin kirjaa.

Kertoisitko, miksi äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelu on tärkeää? Saako 

tämä oppiaine tarpeeksi huomiota peruskoulun tuntijaossa?

- Äidinkieli ja kirjallisuus on tieto-, taito- ja taideaine, josta saa tietoja ja taitoja jotka auttavat ihan oikeasti pärjäämään maailmassa. Oppiaineessa saa tietoja jotka osaltaan liittävät yhteiskuntaan, auttavat ymmärtämään kulttuuria, ja aineen taidepuoli auttaa kasvamaan ihmisenä, taitojen avulla kykenee lukemaan ja kokemaan mitä toiset ihmiset ovat tehneet.            

- Oppiaineella on yläkoulussa kyllä liian vähän tunteja. Voisihan sitä tietenkin laukata oppiaineksen läpi kauhealla kiireellä, mutta silloin oppilaat eivät omaksuisi kaikkea tietoa. Onneksi alakoulussa opitaan jo valmiiksi perustaidot.

Henry

Jättäkää terveet eläimet luontoon!

Savonsanomat.fi uutisoi suurimmasta kaadetusta karhusta (Kuhmossa kaadettiin suurin Suomessa metsästetty karhu, 24.8.2011). Uutisessa mainitun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimusapulaisen Markus Suomisen mukaan karhu oli hampaidensa perusteella hyvässä kunnossa, mikä tarkoittaa myös, että eläin oli elinvoimainen ja lisääntymiskykyinen.

Uutisessa on nostettu karhunkaataja ikään kuin sankarin rooliin, ja ”saaliin” kokoa arvioidaan kuin kalajutussa.

Karhunmetsästys ei ole enää aikoihin ollut ammatti tai sankariteko vaan julmaa huvia. Itse en kainuulaisena ole tähän mennessä havainnut karhujen aiheuttaneen suurta haittaa ja ihmettelenkin, miksi terve Suomen kansalliseläin piti tappaa.


Luonnontieteenopiskelija
Paltamo

Opettaja omalla alallaan

Tapaan entisen opettajani, Sanna Peltomäen, ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Muistan tomeran Peltomäen työhönsä paneutuvana opettajana, jolla oli erityisen lämmin suhde luokkaansa. Päätin selvittää, mistä syntyy niin kirkkaasti mieleen jäävä oman alansa ammattilainen.

"Opettajan työ on minulle kutsumusammatti", Peltomäki kertoo ja näyttää muistavan määrätietoiseen tapaansa tarkkaan vuosien takaiset asiat. Musikaalisen Peltomäen pianonsoiton opettaja olisi tahtonut tytöstä musiikkipedagogia, mutta lopulta muita tarpeeksi haasteellisia vaihtoehtoja kuin luokanopettajaksi ryhtyminen ei ollut.

Peltomäki nauraa ja toteaa olleensa koulussa hikipinko. "Tiesin, että jos aikoo päästä opettajankoulutuslaitokseen, pitää olla hyvä todistus. Otin lukiossa lyhyen matikan, johon minun ei tarvinnut tehdä töitä, jotta jäi aikaa panostaa muihin aineisiin."

 

Valmistuttuaan Peltomäki on työskennellyt muun muassa Oulussa ja ulkomaillakin. Hän on opiskellut viime vuonna myös erityisopettajan pätevyyden.

 

Peltomäki on hyötynyt paljon musiikillisista taidoistaan: "Musiikin avulla tavoittaa oppilaat eri tavalla. Varsinkin erityisoppilaiden kohdalla on käsittämätöntä, mitä sillä voi saada aikaan."

Työssään Peltomäkeä ohjaa kova itsekritiikki. "Vaadin itseltäni paljon. Haluaisin opettaa lapsille kokonaisuuksia yksittäisten tietojen sijaan. Minulle ei kelpaa, että pyöritän samaa rumbaa kerrasta toiseen, vaan teen aika paljon etukäteissuunnittelua."

Peltomäen motivaatio perustuu lapsiin. "Aikuisen roolissa opettajan pitää nähdä kaikki lapset yhtä arvokkaina. Hyvä opettaja on aito ja tekee työtä omalla persoonallaan, jotta lapset pystyvät luottamaan häneen. Lapset ovat monesti viisaampia kuin aikuiset ja vaistoavat, jos opettaja ei ota heitä tosissaan."

Peltomäen mielestä välitön ja aito palaute lapsilta palkitsee. Opettajan on oltava koko ajan läsnä hetkessä, ja työ onkin myös raskasta. Yksi haaste on yksilötyö. Peltomäestä on mahtavaa, että yksin tekemisen kulttuurista ollaan pääsemässä eroon ja opitaan hyödyntämään kaikkien vahvuuksia.

Haastattelun aikana minulle valkenee, mikä valtava työ ja inhimillinen kiintymys kätkeytyy ikimuistoisten oppituntien taakse. Tiedostaako Peltomäki oman rautaisen ammattitaitonsa työssään? "Enpä ole sitä noin tullut ajatelleeksi. Pikku hiljaa olen kuitenkin uskaltanut alkaa ajatella, että hoidan homman hyvin."

Ilona

Suomalaiset nuoret liikkuvat liian vähän

Joka syksy suurimmassa osassa maamme yläasteita ja lukioita on vuorossa Cooperin testi. Tuloksia seuraamalla voidaan päätellä jotain oppilaiden kunnosta. Kahdessatoista minuutissa tulisi normaalikuntoisen ihmisen pystyä juoksemaan vähintään 2500 metriä. Valitettavasti tämä on kaukana matkasta, jonka valtaosa yläasteikäisistä on tänä syksynä juossut. Minulla on ystäviä useissa eri kouluissa ja useilla eri luokilla. Heidän kertomustensa- ja omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että tänä vuonna suurin osa on juossut vain vähän päälle 1000 metriä. Liikuntatunneilla ei myöskään voida enää pelata kunnolla mitään vauhdikkaampaa peliä, koska puolelta luokan oppilaista loppuu puhti jo puolessa välissä tuntia.

Tästä ei voida päätellä muuta kuin se, että oppilaat eivät juuri harrasta liikuntaa koulun liikuntatuntien ulkopuolella. Tarkoitukseni ei ole yleistää, mutta näin asia suurimman osan kohdalla on. Kyse ei myöskään ole enää vain nuorista, vaan yhä useampi aikuinenkin kärsii huonosta kunnostaan.

Mikä tähän liikkumattomuuteen sitten mahtaa olla syynä? Lisääntynyt televisionkatselu ja tietokoneen ääressä istuminen ovat varmasti vaikuttaneet asiaan. Samoin jo alkuun päässyt laiskuus vain pahenee, kun asialle ei tehdä mitään.

Onko Facebookin päivittäminen yhä uudelleen ja uudelleen tuntien ajan mielenkiintoisten tilapäivitysten toivossa todellakin hauskempaa kuin piristävä kävelylenkki syksyisessä luonnossa? Tätä ihmisten pitäisi kysyä itseltään. Veikkaanpa ettei yksikään vastaa kysymykseen "kyllä". Siispä vain kone kiinni ja syksyn väreistä nauttimaan vaikka yhdessä kaverin kanssa!

Vastikään havahtunut

PERHO

Mirjami Mäkelä: Postipankin arki oli välillä hurjaa

Vuonna 1969 Mirjami Mäkelä aloitti työnsä Keski-Palokan postissa. Työpäivät kestivät yhdeksästä kuuteen ja töitä tehtiin myös lauantaisin. Nykyisen Kodin Ykkösen paikalla sijaitsi ennen postitalo, joka oli vain omakotitalon alakerta, jossa oli keittiö, pakettihuone sekä postihuone. Yläkerta oli vapaa-ajan viettoon.

Mirjamin työpäivään kuului muun muassa pakettien numerointia.

”Kun Palokka kasvoi, paketteja tuli vain enemmän ja isompia”, Mirjami kertoo.  Hän muistelee kuinka raahasi isoja lasteja takahuoneesta asiakkaiden puolelle.

”Tavaraa oli niin paljon, että paikka alkoi käydä ahtaaksi. Yläkerran raput olivat täynnä paketteja.”

Posti toimitti myös pankin töitä. Ihmiset toivat säästökirjoja pankkiin, johon merkittiin esim. palkat ja eläkkeet. Ihmiset kävivät nostamassa rahaa, ja kaikki kirjattiin paperille.

”Siltä kylältä jokainen tunsi jokaisen. Moni, varsinkin vanhempi ihminen, halusi tulla juttelemaan postityöntekijöille. Oli mukava rupatella tuttavien kanssa.  Joskus taas saattoi tulla niin paljon asiakkaita, ettei ehtinyt jutella”, Mirjami kertoo.

Mirjamin työ sisälsi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Postin ikkunaa on heitetty kengällä säpäleiksi ja Mirjami on törmännyt työmatkallaan autoon, mutta kaikista jännittävin tilanne oli varmasti kun postipankki haluttiin ryöstää.

”Annahan kun minä kerron”, Mirjami tuhahtaa puolisolleen Voitto Mäkelälle, joka innokkaana selittäisi asian hänen puolestaan.  

”Tuona päivänä olin yksin töissä. Eräs nuori mies saapui postiin huivi naamallaan. Hän osoitti minua pyssyllä ja vaati rahaa. Olin kauhuissani, mutta huusin hänelle vain ’Ulos!’ Peräännyin varovasti takahuoneeseen ja katsoin miestä.  Samassa painoin takahuoneen hälytysnappia, ja sireenit molemmilta puolilta taloa alkoivat ulvoa. Nuori mies säikähti, huusi ja lähti juoksemaan karkuun. Poliisit saapuivat paikalle ja löysivät miehen koiran avulla erään navettarakennuksen takaa. ”

On aika lopettaa.

Mirjami työskenteli postissa noin 22 vuotta, jonka jälkeen hän jäi sairaseläkkeelle, vain vuotta ennen normaalia eläkeikää. Palokka oli jo niin suuri, että työtä oli liikaa, eikä Mirjami jaksanut enää. 

”Mirjami oli mielestäni Palokan postin leijona ”, toteaa aviomies Voitto Mäkelä lopuksi.

Inka Mäkelä

Tanssijakin voi olla tavallinen tallaaja

16-vuotias Janina Yli-Anttila lojuu rennosti nojatuolilla. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt harrastaa paljon. ”Uintia, tanhua, helkanuoria, kuviskerhoa, pesäpalloa ja erilaisia tansseja”, Yli-Anttila listaa. Tanssiharrastuksen laajuus vaikuttaa: hip-hop, nykytanssi, showtanssi ja paritanssi. Tanssi onkin Yli-Anttilan lempiharrastus.

”Parasta on, että siinä saa ilmaista itseään”.

Elokuussa käynnistyi lukion toinen vuosi. Eniten häntä kiinnostavat psykologia, terveystieto, matematiikka, englanti ja liikunta. Tulevaisuus ei silti ole vielä selvä. Tällä hetkellä on ajatuksissa lukion jälkeen välivuosi, töiden hakeminen ja opiskelupaikan miettiminen.

”Ehkä liikunta-alalle, mutta en tiedä päädynkö sinne”, Yli-Anttila pohtii. Myös ravinto- ja fysioterapia kiinnostavat.

”Haluan työskennellä ihmisten parissa ja auttaa”.

Yli-Anttila on nelihenkisen perheen kuopus ja sanoo perheensä olevan mukava. Vanhempiensa ja isoveljensä Jussin kanssa hän tulee toimeen, vaikka toisinaan on ristiriitoja. Tyhmänä hän kuitenkin pitää sitä, että valmistuu ylioppilaaksi yhtä aikaa veljensä kanssa, koska tämä suorittaa kaksoistutkintoa. Hän ei itse kuitenkaan ole valmis tekemään asialle mitään.

”En lyhentäisi opiskeluaikaani, enkä jaksa pidentää”.

Yli-Anttilan mielestä sankari voi olla oikeastaan millainen tahansa, vaikkakin lojaali ja rohkea. Hän ei myönnä itse pitävänsä ketään sankarinaan, vaikka toteaa, että tanssijat olisivat potentiaalisia vaihtoehtoja.

”Itse olen kuitenkin ’tavallinen tallaaja’”, hän huomauttaa.

Hanna Kiviharju